Kevät on kulunut jo pitkälle, ”Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.” Kv. 2:11-12
Joulukuinen Kunnian Kruunun-juhla Turun Linnassa yhdessä ystävien kanssa läheltä ja kaukaa, lämmittää sydämissä ja puhuttelee pitkään. Kevään aikana on kuitenkin toiminnassamme alkanut puhaltaa jo uudet tuulet.
Tähän mennessä kodissamme toteutettuja koulutuksia tänä keväänä ovat olleet mm.: Rukouspalvelija-koulu, Filippus-evankeliointikoulu, Deborah-ylistäjäkoulu ja Rinnallakulkijan paimenuuskoulu. Vielä on tulossa Esirukoilija-koulu (maat ja kaupungit) 13.5. klo 12-20, ja 19.5. startataan kesän aikana toteutettava Johannes Kastaja-koulu, JoKaKo, jossa opiskellaan mm. erätaitoja maalla ja kaupungissa.
Elokuulle on odotettavissa Turku Tulessa-tapahtumaa, jatkona kesän 2015 vastaavalle, mutta tästä kuulemme jatkossa Anniinalta vielä lisää 🙂
Myös rukouskokoukset ovat jatkuneet Saaran johdolla, kuun toisena keskiviikkona meillä klo 18-20 ja neljäntenä keskiviikkona Pyhän Hengen kappelissa samaan aikaan. Tervetuloa rukoilemaan omien ja yhteisten aiheiden puolesta!
Koulutusten lisäksi Rauhan Kaupunki-yhteisömme on viettänyt yhdessä laskiaisriehaa ja pääsiäisjuhlaa. Toukokuussa on luvassa vielä Helluntaijuhla 20.5. klo 14-20, tervetuloa kaikki mukaan juhlimaan!
Kunnian Kruunun pääjuhlan tallennetta voi tilata meiltä 20€ hintaan (melkein 6 tuntia videotallennetta sisältäen mm. 9 naapurimaan ja 9 historiallisen maakunnan edustajien rukoustervehdykset!) Lähetä tilauksesi ja sähköpostiosoite johon latauslinkki lähetetään osoitteeseen kansojenkunnia@gmail.com ja maksa yhdistyksen tilille (FI45 1743 3000 0288 31) tallenteen hinta 20€, niin lähetämme linkin sinulle.
Iltajuhlan tallenne löytyy ilmaiseksi Youtubesta:
- https://youtu.be/teZpFwpMe9I (osa 1/5)
- https://youtu.be/t7uRCAoO4PY (osa 2/5)
- https://youtu.be/UJyqpWwQgdg (osa 3/5)
- https://youtu.be/PGD01nuRioQ (osa 4/5)
- https://youtu.be/zYBjJNdK0No (osa 5/5)
Kevätterveisin
Emilia ja Tiimi 🙂
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.